Näkyvyysklikkaamalla

9/14/2020

Terveiset asukastyöpajoista!

Haluamme suunnitella mahdollisimman toimivaa joukkoliikennettä mahdollisimman monelle, minkä lisäksi haluamme avata suunnitteluprosessia ja sen vaikeitakin kompromisseja läpinäkyvästi asukkaille. Yksi alueen asukkaiden liikkumistapojen ja –tarpeiden ymmärryksen kasvattamisen ja yhteisen keskustelun muoto on asukastyöpajat, joita järjestimme koronatilanteen vuoksi etäyhteyksien avulla 7. ja 8.9. Ensimmäisessä työpajassa väki oli Helsingistä (Suutarila, Siltamäki, Tapaninkylä), toisessa Vantaalta (Ruskeasanta, Ylästö, Kartanonkoski, Viertola, Tammisto).

Työpajoissa vertailimme mm. vaihdottomien ja vaihdollisten yhteyksien eri puolia, keskustelimme yhteyksistä mm. Jumbolle ja Tikkurilaan sekä erilaisista vaihtoehdoista järjestää joukkoliikenne Helsingin keskustan suuntaan. Saimme työpajojen avulla syvempää ymmärrystä liikkumiskyselystä nousseisiin teemoihin ja pystyimme muodostamaan alustavat, asiakaslähtöiset joukkoliikenteen suunnitteluperiaatteet projektille.

Yksittäisistä linjoista kohti toimivaa kokonaisuutta

Työpajat osoittivat, miten tärkeää yhteinen keskustelu alueen kehityksen ympärillä on. Toiveet voivat olla hyvin eriäviäkin. Etukäteen saamamme palautteen, mielipidekirjoitusten ja liikkumiskyselyn perusteella tiesimme, että kaikkialla ei olla tyytyväisiä joukkoliikenneyhteyksiin. Esimerkiksi jo liikkumiskyselyssä esiin noussut Ruskeasanta nousi keskusteluun välttävine yhteyksineen. Helsingin työpajassa nousi vahvasti esiin linjan 611 hyödyt sen palvelualueelle tällä hetkellä. Ylästön ja Siltamäen kohdalla korostui tyytymättömyys pitkiin matka-aikoihin.

Näiden tärkeiden yksittäisten nostojen lisäksi pääsimme myös keskustelemaan suunnitteluhaasteista ja syventämään asukkaiden ajatuksia toimivasta joukkoliikenteestä alueellisena kokonaisuutena.

Kuvituskuva: Bussiin vaihto Leinelässä

Vaihdoton matka ja pidemmät vuorovälit vai tiheästi kulkeva vaihdollinen yhteys?

Kaikkialle emme voi suoria linjoja millään lisätä, sillä käytettävissä olevat rahat eivät riitä. Suunnittelun kompleksisuutta kuvaa hyvin työpajoissa esiin nousseet vastakkaisetkin näkemykset teemaan liittyen. Siinä missä Helsingin työpajassa korostui toive suorille bussiyhteyksille Helsingin kantakaupungissa (mm. Arabiaan ja Kamppiin), jälkimmäisessä työpajassa painotettiin bussi-juna -liitynnän sujuvuutta. Sujuvuus voisi tarkoittaa esimerkiksi toimivampaa bussien ja junien aikataulujen synkronointia, lyhyempiä kävelymatkoja sekä selkeämpää matkustajainformaatiota vaihtopaikoilla, kuten Tikkurilassa.
Keskustelun pohjalta työ- tai koulumatkaa taittaessa matka-aika on kaikista olennaisin tekijä: vaihdollinen nopeampi yhteys on kiertelevää suoraa yhteyttä houkuttelevampi.  Samaan aikaan keskustelussa nousi esiin harvoin liikennettä käyttävien kokemus siitä, että vaihdot yhteyksissä luovat enemmän epävarmuutta, ja saavat suosimaan autoa tai pyörää. Liikkumiskysely taas antoi viitteitä siitä, että mm. eläkeläiset suosivat suoria yhteyksiä. Jotta vaihdolliset matkat koettaisiin houkuttelevina, meidän on siis suunnitelmia tehdessämme kiinnitettävä huomiota vaihtojen sujuvuuteen.

Tavoitteena sujuva vaihto ja sopivat vuorovälit

Luotettavuus sekä mahdollisuus ennakoida ovat keskeisiä tekijöitä onnistuneessa joukkoliikennematkassa. Keskusteluissa korostuikin, että yhteyden ollessa vaihdollinen vuorovälin tulisi olla riittävän tiheä ja täsmällinen, maksimissaan 5-15 minuuttia, pitkät odotusajat vievät helposti arvon koko yhteydeltä.
Vaihdotonkin ruuhka-ajan yhteys saisi olla vuoroväliltään maksimissaan 20-30 minuuttia. Suunnittelijan näkökulmasta tuntui, että ero suhtautumisella vaihdollisen ja vaihdottoman yhteyden vuoroväliin on varsin pieni.
Myös vaihtopaikalla on merkitystä. Keskustelimme työpajoissa siitä, miten toisinaan tuntuu tärkeältä, että vaihtopaikalla on kaupallisia palveluita, mutta esimerkiksi työmatkojen kohdalla voi olla tärkeämpää, että välimatka pysäkkien välillä on lyhyt ja olosuhteet miellyttävät. Esimerkiksi Jumbolla vaihtamista ei pidetty miellyttävänä, koska siellä on paljon liikennettä, mikä tekee paikasta meluisan.

Kuvituskuva: Lähijuna Tikkurilassa

Yhteyksiä aluekeskuksiin, Jumboon ja Helsingin keskustaan

Keskustelimme työpajoissa kohteista, joihin tulisi taata sujuvat joukkoliikenneyhteydet. Yhteydet lähijuna-asemille sekä aluekeskuksiin ovat tärkeitä. Helsingissä tämä tarkoittaa mm. Malmia ja Vantaalla Tikkurilaa. Helsingin keskustan suuntaan suuntautuvassa liikenteessä yhteyksiä rautatientorille pidettiin tärkeimpinä. Rautatientorin rajallisen kapasiteetin vuoksi keskustelimme myös muista mahdollisista päätepisteistä Helsingin keskustan tuntumassa, kuten Kamppi, Pasila ja Hakaniemi.

Vyöhykeuudistuksen myötä Jumbo on entistä houkuttelevampi vapaa-ajankin käyntikohde, jonne toivotaan eri alueilta sujuvia yhteyksiä, vaikka ne olisivat vaihdollisiakin. Autolliset ihmiset tulevat todennäköisesti jatkossakin suosimaan autoa suuria ostosmääriä kuljettaessaan.

Asukasymmärryksen pohjalta kohti suunnitelmaluonnoksia

Käytössämme olevan datan, palautteiden ja liikkumiskyselyn avulla meille alkaa muodostua hyvä lähtökuva ihmisten liikkumiseen liittyvistä erilaisista ongelmista, toiveista ja tarpeista alueella. Työpajojen myötä kiteytämme itsellemme mahdollisimman asiakaslähtöisen linjastosuunnittelun periaatteet, joihin peilaamme tekemiämme suunnitelmia.

Rikkainta keskustelua työpajoissa saatiin aikaan, kun asukkaita oli laajasti eri puolilta aluetta. Näin päästiin yhdessä miettimään, miten eri alueita palveltaisiin toisen alueen siitä kärsimättä, eli pähkimään yhdessä tätä suunnitteluhaastetta! Kiitos vielä kaikille työpajoihin osallistujille!

1 kommentti: