Näkyvyysklikkaamalla

9/18/2020

Miltä näyttää bussien 61 ja 611 tulevaisuus?

Liikkumiskyselyn ja ensimmäisen asukastyöpajan monissa kommenteissa toitte esiin, että bussi 611 on nykyisellään muuten toimiva, mutta sunnuntailiikenteen puuttuminen on iso epäkohta. Toisaalta bussissa 61 on reitin pohjoisella osuudella vain vähän matkustajia, mutta koska se kiertää Pukinmäen kautta ja on siten hitaampi kuin 611, sitä ei kovinkaan moni pidä houkuttelevana vaihtoehtona mennessään Siltamäestä tai Suutarilasta etelään. Toisaalta bussilla 61 on tärkeä rooli koulu- ja vapaa-ajanmatkoilla esimerkiksi Oulunkylään. Eniten sitä käytetään matkoilla Tapaninvainiosta Pukinmäen asemalle sekä Patolasta Käskynhaltijantien varresta keskustan suuntaan.

Bussit 61 ja 611 kirjainversioineen kulkevat ruuhka-aikoina tiheästi, molemmat keskimäärin noin 10 minuutin välein. Ruuhka-aikojen ulkopuolella vuorovälit ovat 15 tai 20 minuuttia, mutta sunnuntaisin bussi 611 ei kulje lainkaan. Silloin yhteydet esimerkiksi keskustasta Suutarilaan ja Viertolaan sekä toisaalta Tikkurilasta Siltamäen ja Suutarilan alueelle ovat vaihdollisia.

Bussin 611 sunnuntailiikennettä ei ole ollut mahdollista aloittaa kustannussyistä: kuljettajien palkkakustannukset pyhäpäivinä ovat kaksinkertaiset, mutta matkustajamäärät ovat yleensä pienemmät kuin muina viikonpäivinä. Bussin 611 liikennöintialueella pääsee kulkemaan sunnuntaisin busseilla 79 ja 562, jotka ajavat 15 minuutin välein ja tarjoavat hyvät liityntäyhteydet muuhun joukkoliikenteeseen, erityisesti kaupunkiradan juniin.  

Kuvituskuva. Bussiliikennettä Siltamäessä.

Alustavia ajatuksia uusista bussilinjoista

Bussien 61 ja 611 liikenne on ruuhka-aikoina varsin toimivaa, koska silloin niillä on tiheä vuoroväli. Muina aikoina emme valitettavasti pysty tihentämään vuorovälejä, jos emme saa merkittävää lisärahoitusta, ja se ei näinä aikoina ole todennäköistä.

Jos bussit 61 ja 611 yhdistettäisiin yhdeksi runkolinjaksi*, tätä uutta linjaa olisi mahdollista ajaa ruuhka-aikoina noin 5 minuutin vuorovälein ja muina aikoina 10 minuutin vuorovälillä. Hiljaisimpinakin ajankohtina esimerkiksi viikonloppuaamuisin ja myöhään illalla vuoroväli voisi olla noin 15 minuuttia. Linjojen yhdistäminen mahdollistaisi myös sunnuntailiikenteen Suutarilaan ja toisaalta Tikkurilasta Suutarilan ja Siltamäen suuntaan.

Seuraavassa on ehdotuksemme A, B ja C, joista haluaisimme kuulla mielipiteenne:

  1. Bussit 61(T), 79 ja 611 kulkisivat pitkälti samalla tavalla kuin nykysinkin.

Uusi runkolinja 610 kulkisi Rautatientorin ja Tikkurilan välillä ja korvaisi bussit 61 ja 611:

  1. Runkolinjan 610 reitti Suutarilasta Tikkurilaan kulkisi suoraan Kehä III:n ja Tikkuritien kautta.
  2. Runkolinja 610 kulkisi Koivuhaan kautta bussin 611 nykyistä reittiä.

Vaihtoehdoissa B ja C bussi 61 muuttuisi Pukinmäen aseman ja Tapaninkylän väliseksi liityntälinjaksi, joka palvelisi erityisesti kauempana runkolinjan reitistä asuvia. Linjan 61 reittiä on tarkoitus suunnitella myöhemmin tarkemmin.
Kartoissa näkyy myös bussi 79, jonka liikennöintiin emme ole suunnitelleet muutoksia. 

Vaihtoehto A on nykyliikenne
Vaihtoehdossa B ajetaan Tikkurilan ja Suutarilan väliä samaa reittiä kuin nykyinen 611
Vaihtoehdossa C Suutarilan ja Tikkurilan väli ajetaan Tikkurilan liittymästä

Vaihtoehtojen B ja C keskeisimmät muutokset nykytilanteeseen

Runkolinja liikennöisi tiheämmin kuin nykyiset bussit 61(T) ja 611(B) omilla reittiosuuksillaan. Vuoroväli olisi ruuhka-aikoina noin 5 minuuttia ja muulloin yleensä 10 minuuttia. Aikaisin aamulla, myöhään illalla ja sunnuntaisin vuoroväli olisi 15 minuuttia. Tiheän keskustayhteyden lisäksi runkolinja 610 helpottaisi matkustamista Tikkurilan suuntaan (esim. yhteydet kaukoliikenteen juniin). 

Matka-ajoissa tapahtuisi pieniä muutoksia suuntaan tai toiseen hieman paikasta riippuen. Helsingin keskustasta Tapaninvainioon pääsisi nykyistä nopeammin, Siltamäessä matka-aika saattaisi hieman pidentyä ja Suutarilassa pysyä suunnilleen nykyisenä. Runkolinjan avorahastus, pysäkkijärjestelyt ja mahdolliset muut etuudet voisivat lyhentää matka-aikaa 3–5 minuutilla. Tiheä vuoroväli lyhentää odotusaikaa pysäkillä, mikä puolestaan nopeuttaa matkustamista. 

Joillakin bussien 61 ja 611 nykyisistä matkustajista kävelymatka pysäkille pitenisi, mutta toisilla uuden runkolinjan pysäkki olisi lähempänä. Pukinmäenkaarella ja Tapaninvainiontiellä ei nykyisin ole bussiliikennettä eikä pysäkkejä Kehä I:n ja Kirkonkyläntien välillä. Tälle osuudelle tarvittaisiin uudet pysäkit palvelemaan Pukinmäen länsiosaa ja Tapaninvainiota. 

Osa matkoista, jotka nykyisin tehdään busseilla 61 ja 611, tehtäisiin jatkossa muilla busseilla ja osa matkoista muuttuisi vaihdollisiksi. Esimerkiksi Tuomarinkylään ei enää pääsisi bussilla 611, mutta käytettävissä olisi kuitenkin tiheä yhteys runkolinjalla 560. Bussin 611 kyytiin Tikkurilan suuntaan on noussut Tuomarinkylän pysäkeiltä parikymmentä matkustajaa päivässä.  

Miltä nämä vaihtoehdot A, B ja C sinun mielestäsi vaikuttavat? Mikä olisi sinulle mieluisin? Kerro kantasi ja kerro myös hieman syistä, jotka painavat vaakakupissasi. 

* P.S. Mikä on runkolinja?

HSL-alueen runkobussit erottuvat muista busseista oranssilla värillään. Runkolinjan keskeisimpiä ominaisuuksia ovat tiheä vuoroväli, laajat liikennöintiajat ja sujuva matkanteko. Tiheän vuorovälin osalta hyvä nyrkkisääntö on, että päiväliikenteen vuoroväli ei ylitä 10 minuuttia, ruuhka-aikoina vuoroväli onkin monilla runkolinjoilla suuren suosion takia selvästi tiheämpi. Runkolinjoilla on käytössä avorahastus eli bussiin saa nousta etuoven lisäksi myös keskiovesta eikä voimassa olevaa lippua tarvitse näyttää kuljettajalle. 

Runkobussi 560 Myyrmäessä

152 kommenttia:

  1. A on edelleen loogisin, koska matkustajia löytyy myös paljon edelleen Siltamäen ostoskeskuksen sekä revontulentie/kiertotähdentie akselilta

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti vaihtoehto A, joka vastaa nykyisen kaltaista liikennettä. Arjen sujuvuus työ- ja koulumatkoineen on tärkeintä. Suora linja Siltamäestä keskustaan on ollut todella hyvä, joka helpottaa arkea monin tavoin. Sunnuntaisin kyllä pärjää kuten ennenkin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos mutta A on paras vaihtoehto. Asun Siltamäen aluella ja lyhempi vuoroväli ei auta mitään jos matka keskustaan pitenee 5-10 minuttia.
    Tällä on enemmän asukkaita kuin Tapaninvainio ja bussi yhteys on jo huonompi kuin aikasemmin koska 544 korvanva linja (77A) joka kulkee Malmin asema kestää jo yli 10 minuttia (77A oli alle 10 min matka). Anteeksi jos on huonosti kirjoitettu, mutta Suomi ei ole äidinkieleni.

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti vaihtoehto A. Jos matka-aika Siltamäestä Vallilaan ja keskustaan pitenee valitsen mieluummin yksityisauton kuin bussin.

    VastaaPoista
  5. On tärkeää, että Suutarilan terveysasemalle pääsee helposti. Nyt yhtään bussia Suutatilan pohjoisosasta ei mene terveysaseman ohi. Myöskään vaihtoehdossa A ei mene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen ihan samaa mieltä, lisäksi samana paikka on kirjasto ja peruskoulu (ala- ja ylä-aste oikealla puolella), tosi naurettava että bussi ei kulje sinne

      Poista
    2. Hei, ja kiitos kommentistasi. Suutarilan pohjoisosasta terveysaseman pihaan pääsee arkisin lähibussilla 701. Esittämissämme vaihtoehdoissa Bja C runkolinja 610 kulkisi suoraan Suutarilantietä, jolloin bussi voisi pysähtyä lähempänä terveysasemaa. Nykyiset linjat 79 ja 611 pysähtyvät Siltamäen ostarin ja Kytöpolun pysäkeillä, mistä on terveysasemalle n. 400 m kävelymatka.

      Poista
    3. Lähibussi ei palvele ihmisiä , jos ei se kulje tarpeeksi usein ja mene suoraan. tai tarpeeksi pitkään

      Poista
  6. Jännää tässä on,että Siltamäki Suutarila alueella rakennetaan lisää ja joukkoliikenteen palvelut huononee. Tuusulanväylän kautta kulkeva liikenne on ainoa varteenotettava ajallisesti,jos et halua koko päivää istua bussissa,eikä lasten hoitopäivät pitene jne. Nyt noissa suunnitelmissa mietitään vain Pukinmäki Tapanivainion liikennettä,ei ollenkaan Suutarila-Siltamäki aluetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Vaihtoehdoissa B ja C Suutarilaan tulisi selvästi nykyistä tiheämpi bussiliikenne keskustan ja Tikkurilan suuntiin. Jo muutama vuosi sitten alueelle tuotiin 10 minuutin välein kulkeva linja 79, jolla pääsee nopeasti Malmin ja Puistolan asemille.

      Poista
    2. Kannatan ehdottomasti vaihtoehtoa B, joka parantaisi huomattavasti Ala-Tikkurilan yhteyksiä sekä etelään että Tikkurilaan. Jos vaihtoehdot A tai C menevät toteutukseen, Kehä III:n rampille tarvitaan bussipysäkki, että Ala-Tikkurilasta on mahdollista hyödyntää näitä yhteyksiä (esim. koulu- ja harrastusmatkat). Nykyisellään pysäkit ovat liian kaukana.

      Poista
  7. Uusi runkolinja palvelisi erittäin hyvin Tapaninvaiota ja Pukinmäkeä, ja on siten erittäin kannatettava. Se kuitenkin jättää Siltamäen entistä enemmän pussinperälle. Voisiko linja koukata Siltamäen ostarin kautta, kuten nykyinen 79?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin merkittävä asia

      Poista
  8. Ehdottomasti A! Täytyy päästä sujuvasti Tuusulanväylää keskustan suuntaan. Meillä useampi lapsi käyttää tätä reittiä (611) koulumatkoilla. Bussissa on usein paljon väkeä, mutta mielestämme vuoroväli on riittävä. Sunnuntaina on aikaa käyttää muita linjoja...

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti vaihtoehto A. Jos 61T:n nykyinen reitti lopetaan, tämän jälkeen Yrttimaantien bussiliikenne on surkeaa. Esim. Malmille pääsi aiemmin bussilla 77A, mutta tämä lopetettiin. Korvaava bussi 554 kiertää Tapanilan Erältä lähdettäessä pitkän lenkin ennenkuin on Malmilla. Yrttimaantiellä liikennöi bussi 701, mutta vain kerran tunnissa päiväsaikaa. Tästä bussiyhteydestä ei ole hyötyä kuin klo 8-16 ajalla.
    Yrttimaantien varrella asujana toivon naapuruston tuella parempia yhteyksi varsinkin Malmille, sieltä sitten nopealla junayhteydellä keskustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi. Esittämissämme vaihtoehdoissa B ja C Yrttimaantien ympäristöä ja muutakin Töyrynummea palvelisi uusi Suutarilantietä ajava runkolinja 610, joka korvaisi tiheällä vuorovälillä nykyiset keskustaan ajavat linjat 61, 61T, 611 ja 611B. Yrttimaantien itäpäähän olisi todennäköisesti edelleen jokin yhteys, samoin linja 73 on edelleen säilymässä Tapaninkylässä varsin lähellä Yrttimaantietä.

      Poista
    2. Kiinnostavaa nähdä täällä, miten HSL kommentoi kommentteja painottaen koko ajan uusien vaihtoehtojen B ja C erinomaisuutta. Kaikesta siis näkee, että tällainen päätös on jo tehty ja nyt sitten silmänlumeeksi ollana kysyvinään asukkaiden mielipiteitä. Siitä huolimatta, että täällä murskaava enemmistö vaatii nykyisen liikenteen eli vaihtoehdon A jatkamista. HSL, kun et koskaan ennen ole alueen ihmisiä kuunnellut, tee se edes kerran eli nyt!

      Poista
  10. Ehdottomasti vaihtoehto A. Matka Keskusta-Hakaniemi-akselilta Siltamäkeen krstää jo nykyisellään aivan tarpeeksi pitkään erityisesti ruuhka-aikoina, matka-ajan pidentyminen entisestään olisi kestämätöntä. Siltamäkeä rakennetaan jatkuvasti ja matkustajamäärät vain lisääntyvät (tai niiden pitäisi lisääntyä, jos olisi toimiva joukkoliikenne!), silloin on mahdotonta heikentää palvelutasoa. Yksityisautoilun suuntaan ei kannata tuupata enää yhtään lisää ihmisiä.

    VastaaPoista
  11. Entinen eli vaihtoehto A on toimiva ja paras, ei runkolinjaa

    VastaaPoista
  12. Vaihtoehto A ehdottomasti. Se on ainoa, jossa Siltamäen alue otetaan huomioon. Liikenteen sujuvuutta toivovat myös Siltämäen ja Suutarilan asukkaat.
    Suorempi linja ei ole tarpeellinen, vaan riittää, että aikataulut on tiedossa ja matkantekoa voidaan suunnitella ennakoivasti.
    Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Vaihtoehto A ehdottomasti, koska vaihtoehdoissa B ja C matka-aika venyy runsaasti. Arjen sujuvuuden kannalta linjan 611 on ehdottomasti kuljettava nopeinta reittiä Siltamäestä lähtien eikä kierrellä ylimääräisten paikkojen kautta. Sunnuntaina pärjätään kyllä ilman linjaa jatkossakin.

    VastaaPoista
  14. A vaihtoehto on edelleen paras (Siltamäki/Suutarila plus tuusulanväylän kautta kulku). 610 osalta kannatettavaa b vaihtoehdossa on vain Suutarila-Tikkurila välin nopeutaminen (eli ei enää kulkua koivuhaan kautta). Miksei tätä voi yhdistää nykyiseen 611 linjaan?

    VastaaPoista
  15. Vaihtoehto A ehdottomasti paras!

    VastaaPoista
  16. Vaihtoehto A ehdottomasti, sekin tosin vaikuttaa siltä, että Peltokyläntien pysäkki jää pois? Tätä yhtä "mutkaa" Siltamäessä yritettiin muistaakseni viimeksikin poistaa. Täällä rakennetaan koko ajan uutta, eli Niemitie-Peltokyläntie-Kytöpolku väli on säilytettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Peltokyläntien pysäkki on ehdottomasti säilytettävä. En käsitä miksi pitäisi poistaa. Koululaiset käyttävät sitä ja muutenkin riittää ihmisiä pysäkillä. Ja uutta rakennetaan koko ajan.

      Poista
  17. Ehdottomasti A. Kuka haluaa että työmatka aika pitenee huomattavasti, jos ei bussi 611 aja jatkossa vanhaa Tuusulantietä. Erikoista on kun Siltamäkeen rakennetaan koko ajan uusia taloja ja joukkoliikenne vastaavasti heikkenee. Ja sitä pitäisi kuitenkin käyttää!

    VastaaPoista
  18. Ehdottomasti vaihtoehto A, ja Peltokyläntien pysäkki on säilytettävä, siltä pysäkiltä on runsaasti nousevia matkustajia. Sekä keskustan suuntaan menijöitä, että runkoon 560 vaihtavia. Voiko vaihtoehtoon A yhdistää suoremman reitin Vantaan puolella Tikkurilassa, jolla kokonaismatka-aikaa saisi nopeutettua?

    VastaaPoista
  19. A. Sunnuntaisin puuttuvan 611 liikenteen kanssa pystyy elämään, mutta arkea vaikeuttaa suuresti jos linja muuttuu nykyisestä. Bussin koukattava ehdottomasti Niemitie-Peltokyläntie-Kytöpolku pätkä, josta muussakin kommentissa mainittu.

    VastaaPoista
  20. Vaihtoehto A on paras edelleen ja sunnuntainakin keskustaan kyllä pääsee vaihdolla. Työmatka Pitäjänmäkeen pitenisi kun 611 kiertelee enemmän ja vaihto siirtyisi Patolaan. Runkolinjat ovat aina todella likaisia ja en vaan ymmärrä miksi näitä suositaan niin paljon. Onhan ne edullisia mutta kun siellä ei matkalippuja kysellä niin siellä onkin vaikka minkä näköistä kulkijaa. Hyvää runkolinjassa on se, että pysäkkejä on vähemmän. Eli A on paras ja saisiko myös vähän selvemmät kartat eli sellainen, jossa näkyisi 611 vaihtoehtojen reitit eikä muita sotkemassa, kiitos.

    VastaaPoista
  21. Samaa mieltä kuin muutkin! A vaihtoehto. Siltamäestä keskustaan kestää jo nyt pitkään.. Toivoisin myös että jokin reitti menisi Töölön kautta Kamppiin eikä kaikki bussit vain Rautatientorille.

    VastaaPoista
  22. Kannatan vaihtoehtoja A tai C. Itselleni - ja varmasti monelle muullekin tikkurilalaiselle - on tärkeätä nykyisen bussi 611:n kulku Koivuhaan kautta. Koivuhaan liittymä Kehä3:lle ei edes ole niin ruuhkainen kuin Tikkuritie-Kehä3, jonka valoissa saa helposti kulumaan sen ajan, mikä nyt kuluu Koivuhaan kautta Suutarilaan kiertäessä.

    Helsingin puolella Suutarilassa asuvien mielipiteiden kuuleminen on tärkeätä, sillä loppujen lopuksi on kyse ennen kaikkea heidän kulkuyhteyksistään ja niiden nopeudesta ja kattavuudesta. Omasta mielestäni on kuitenkin tärkeätä, että tällä alueella säilyy kuntarajan ylittävä hyvin toimiva bussiyhteys.

    VastaaPoista
  23. A on ainoa vaihtoehto joka pitää minua käyttämästä omaa autoa. Siltamäestä vallilaan/keskustaan on niin paljon nopeampi 611-linjalla kuin 61:llä, että sen käyttämisessä on vielä jotain järkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Olemme pyrkineet löytämään vaihtoehdoissa B ja C esitetylle runkolinjalle 610 reitin, joka olisi selvästi linjan 61 nykyistä reittiä nopeampi, mutta joka palvelisi kuitenkin Käskynhaltijantien ympäristön, missä linjalla 61 on paljon käyttäjiä. Myös vaihto runkolinjalle 550 (tuleva Raide-Jokeri) olisi Käskynhaltijantietä kulkevalla reitillä sujuvampi, kun vaihto tapahtuisi samalla pysäkillä eikä edellyttäisi kävelyä Tuusulanväylän ja Käskynhaltijantien liittymässä.

      Poista
    2. Miksi tuon yhden vaihtoyhteydeyden takia pitää huonontaa Riimusauvantie-Kiergotähdentie-Revontukentien pysäkkien käyttäjien liikkumistaItselläni on 611 hyvä vaihtoehto koska pystyn sillä kulkemaa n Torpparinmäkeen josta pääsen vaihtamaan Tuusulantien bussiin 616 jolla pääsen töihin mutta senkin reittiä aiotaan muuttaa ja minun nykyisen työmatkan 45min pitenee 60-70 mainuuttiin .

      Poista
  24. Miksi tässä suositaan Tapaninvainion pientalovaltaista aluetta? Jos tällä hetkellä kulkevassa 61 bussisa ei ole matkustajia niin ei niitä varmaan olisi 610 bussiinkaan. Olen matkustanut muutaman kerran tuolla 61:lla Siltamäestä sunnuntaina ja ei siinä kyllä paljon ole porukkaa. Suurin osa jää pois Pukinmäen asemalla. Onko taas niin, että joku päättäjistä asuu reitin varrella? Siltamäkeen ja Suutarilaan rakennetaan tällä hetkellä paljon ja se on alueena suurempi ja tiiviimmin asuttu kuin Tapaninvainio. 611 toimii hyvin ja mielestäni sitä ei tarvitse muuttaa. Runkolinjaa en haluam muutenkaan bussien likaisuuden ja epämääräisten matkustajien takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Vaihdoehdoissa B ja C olemme luonnostelleet yhtä linjaa, joka palvelisi mahdollisimman suurta asukasmäärää, ja jota silloin olisi mahdollista liikennöidä tiheällä vuorovälillä joka päivä aamusta iltaan. Tiheä runkoyhteys palvelisi niin patolalaisia ja tapaninvainiolaisia kuin siltamäkeläisiä ja suutarilalaisiakin. Alueella asuu muun muassa vuorotyötä tekeviä sekä paljon joukkoliikennettä käyttäviä opiskelijoita, joille sujuva liikkuminen myös perinteisen ruuhka-ajan ulkopuolella on tärkeää.

      Poista
  25. Ehdottomasti A. Arkena on niin käytännöllistä mennä Siltamäestä Tuusulanväylää pitkin suoraan keskustaan tai muualle matkan varrelle, että se on paljon kannattavampaa kuin omalla autolla. On vaikuttanut tosi toimivalta.

    VastaaPoista
  26. Vaihtoehto C. Viertolaan Tikkurilantietä ei kulje muita busseja Helsingin keskustasta. Poikittaislinjoja nykyään riittää ja pitääkö kiertää kaikki Pohjois-Helsingin omakotialueet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et taida tuntea Helsinkiä ollenkaan...Viertolassahan kulkee busseja jo aika monta jos ihan tarkkoja ollaan. C-vaihtoehtohan pidentää matkaa Tikkurilasta Helsinkiin.

      Poista
    2. Toivottavasti et tarkoita, että Tikkurilan puolelta ei "pitäisi" ajaa busseja ollenkaan Suutarilan suuntaan tai ylipäätään Pohjois-Helsinkiin! Omasta mielestäni on hienoa, että bussireittejä suunnitellaan myös kuntarajojen yli. Rajaseudulla asuvat ovat joka tapauksessa tottuneita liikkumaan rajan molemmin puolin eivätkä välttämättä edes muista kuntarajan olemassaoloa. Viertolassa ja Koivuhaassa on totuttu asoimaan Suutarilan puolella.

      Linjausvaihtoehto B voi reittinä vaikuttaa nopeammalta kuin Koivuhaan kautta kulkeva C eli nykyinen bussi 611:n reitti. Väitän kyllä, että sen minkä matkana voi B-reitillä säästää, niin ajallisesti B-reitti on hitaampi, koska muu liikenne on tuolla reitillä vilkkaampaa ja kehä3:n sillan valoissa saa kyllä kulumaan aikaa.

      Poista
    3. Suutarila on Koillis-Helsinkiä ei Pohjois-Helsinkiä. Tuossa on laskettuna ajat, jonka mukaan nykyinen 611 on nopein - sitä tarkoitin eli B ja C ovat hitaampia kun puhutaan Helsingin keskustaan menemisestä. Tikkurilassa on tosi hyvät yhteydet ja juna-asema lähellä. Mieluummin ottaisin yhteyden Jumboon kuin Tikkurilaan.

      Poista
  27. Ehdottomasti A, Siltamäki Suutarila alueelle rakennetaan kokoajan lisää asuntoja, yhteyksiä keskustaan ei vaan voi heikentää. Arjen sujuvuus on ensisijaisen tärkeää. Esim. itselleni syöttöliikenne juna-asemalle (tässä tapauksessa Pukinmäki) ei auta yhtään, kun on tarve päästä 550-linjalle. Bussin 611 on välttämätöntä koukata Siltakylän- ja Peltokyläntien kautta, kuten aiemmin jo mainittu. Sunnuntaisin pärjää kuten aiemminkin.

    VastaaPoista
  28. A. Itse käytän 611 T-vainiosta keskustaan, hyvin on kulkenut. 61.llä menen harvoin ja silloinkin yleensä vain Pukinmäkeen. Tärkeää että T-vainiosta pääsee tulevaisuudessakin peruskouluille puksuun.

    VastaaPoista
  29. Kannatan nykyisen kaltaista järjestelyä - eli vaihtoehto A. Se on ainoa vaihtoehto, jolla lapset pääsevät järkevästi kouluun Tapaninkylästä Pukinmäkeen ja Oulunkylään.

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti A. Yhteyksiä Siltamäestä ei saa heikentää, nykyisinkin menee ihan tarpeeksi kauan keskustaanpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopein yhteys Siltamäestä Helsingin keskustaan on kaikissa vaihtoehdoissa 79 ja vaihto Malmilla junaan. Vaihtoehdoissa B ja C runkolinja 610 tarjoaisi vaihdottomia yhteyksiä keskustaan nykyistä säännöllisemmin.

      Poista
    2. No kun ei muuten ole, tiedän kokemuksesta että kävelyineen päivineen näin ei tosiaankaan ole. Juna jää puoleen väliin Pasilaan ja sieltä rautatieasemalle vaan kestää kävellä. Pidättekö matkustajia ihan tyhminä vai mistä on kyse. Teidän ajoissa ei kävelyaikoja ole huomioitu ollenkaan.Jotenkin taas vaikuttaa siltä, että asia on jo nurkkapöydässä päätetty. Yksityiset karsivat kuluja omasta toiminnastaan palvellakseen asiakkaita. HSL:lla on eri tasoisia päälliköitä, joita voisi myös vähentää ja kohdistaa rahoja yhteyksiin. Asiakkaana ja veronmaksajana en voi tätä ymmärtää.

      Poista
    3. Asia on juuri kuten kansalainen yllä kommentoi. 79 ja juna on nopein yhdustelmä vain suunnittelijoiden märissä unelmissa, joita todellisuus ei ole päässyt koskettamaan. Puhumattakaan älyttömästä vaivasta, joka noissa vaihtoruljansseissa on. Ynnä junien jatkuvista myöhästymisistä ja rikkoontumisista talvella..
      On juuri näin, ja sen myös HSL:n kommenteista täällä näkee, että asia on tosiaan päätetty ja nyt näennäisdemokraattisesti ollaan asukkailta kysyvinään... Täällä 95 % pitää parhaana nykyistä järjestelyä.
      Linja 611 on valtavan suosittu. Se, että sille ei tarjota rahasyistä sunnuntailiikennettä on käsittämätöntä asukkaiden kyykytystä. Ja että tällaisia suosittuja linjoja halutaan väen väkisin mennä pirstomaan, kertoo vain siitä että HSL:n tavoitteena on ennemmin huonontaa kuin parantaa julkista liikennettä (säästää kustannuksissa), jotta voidaan suunnata rahaa enemmän jumalattoman kalliisiin kehäratikoihin, Kruunuvuoren siltoihin ja vastaaviin.

      Poista
  31. A. Jotta pääsee Siltamäestä Helsingin keskustaan päin, missä työpaikka on. Terveys ei kestä istua sightseeing-kärrypolku-linjoilla tyyliin 61.

    HSL:lle ei olisi mikään mahdottomuus laittaa muutamaa 611 kulkemaan myös sunnuntaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Vaihtoehdoissa B ja C esitimme, että linjat 61 ja 611 korvattaisiin uudella linjalla 610, joka kulkisi Käskynhaltijantietä, mutta kuitenkin selvästi linjan 61 nykyistä reittiä nopeampaa ja suorempaa reittiä.

      Linjan 611 sunnuntailiikenne maksaisi arviolta n. 300 000 - 400 000 euroa vuodessa. Aika monta uutta joukkoliikennematkaa pitäisi alueelta tulla, jotta tuo summa saataisiin katettua lipputuloilla.

      Poista
    2. Mistä tiedätte käyttäjämäärät kun yhteyttä ei ole ollut sunnuntaisin?

      Poista
  32. Ehdottomasti A. Tämä on ainoa vaihtoehto, jotta kulku Yläkaskentieltä (Siltämäki, Kytöpolun pysäkki) keskustaan onnistuu joutuisasti. Jo tähän Kytöpolun pysäkille joudun kävelemään n.1 km:n. Jos tämän lisäksi bussin 611 reitti Siltamäki-keskusta vaihdetaan niin, että se muuttuu hitaammaksi, ei julkisilla kannata enää liikkua. Jo nyt Yläkaskentieltä kestää keskustan suuntaan kohtuuttoman kauan. Siltämäessa ja lähialueella on paljon ihmisiä, joille tämä bussin 611 reitti on ainoa nopea yhteys keskustan suunnalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi. Vaihtoehdoissa B ja C esitimme runkolinjan 610 kulkevan suoraan Suutarilantietä pitkin. Tällöin sillä voisi olla pysäkki lähempänä Yläkaskentietä, esimerkiksi Yläkaskentien ja Suutarilantien risteyksessä. Runkolinja 610 myös kulkisi tiheämmin kuin nykyinen linja 611, joten se todennäköisesti helpottaisi liikkumistasi.

      Poista
  33. Ehdottomasti A. Me käytämme 61 reittiä välillä Tapaninvainio Oulunkylä päivittäin eikä juna korvaa sitä, koska Oulunkylässä olisi pitkä matka kouluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotuksissa B ja C Tapaninvainiosta Oulunkylään kulkisi runkolinja 610 Tapaninvainiontietä pitkin.

      Poista
  34. A. Tuusulanväylän nopeus

    VastaaPoista
  35. Ehdottomasti A.Viertola-Vallila välillä 611 on paras yhteys, ei tarvitse vaihtaa kulkuvälinettä välillä.

    VastaaPoista
  36. Vaihtoehto A ja 61 voisi sunnuntaisin lähteä Suutarilasta.

    VastaaPoista
  37. Vaihtoehto A

    VastaaPoista
  38. Ehdottomasti A. Ei mitään epäselvyyttä. A on selkeästi paras vaihtoehto.

    VastaaPoista
  39. Vaihtoehto A.
    611 on aina matkustajia kellon ajasta riippumatta ja etenkin pieni koukkaus peltokyläntie-niemitie on säilytettävä jotta järkevä yhteys keskustaan säilyisi myös tältä alueelta. Myös syöttöliikenne Tuusulanväylältä eteenpäin Haagan suuntaan on tärkeä monelle koululaiselle sekä työssäkäyville, joten aivan turhaa muuttaa toimivaa linjaa.

    VastaaPoista
  40. Ehdottomasti vaihtoehto A. Perheemme kulkenut 15 vuotta 72:lla/61T:llä Yrttimaantieltä päivittäin Pukinmäkeen, Oulunkylään, Käpylään ja Vallilaan, eikä mikään muista vaihtoehdoista toimisi näillä reiteillä vaan aiheuttaisi jopa kahden vaihdon tarpeen. Myöskään muut vaihtoehdot eivät mahdollista suosittua bussiyhdistelmää 61(T)+550 vaihtaen Mestarintiellä (mm. Pitäjänmäkeen ja Leppävaaran suuntaan suuntautuvat työmatkat), kun lähtöpaikka on lähempänä Tapanilan erää. Vaikka 611 on matka-ajaltaan keskustaan varmasti nopeampi, ei se missään nimessä korvaa 61:n parempaa palvelutasoa ja lyhyempää kävelymatkaa pysäkille. Jo 72:n muutos 61:ksi ja 61T:ksi pidensi matkaa pysäkille kilometriin niinä aikoina kun 61T ei kulje, muuttaisi 61:n lyhentäminen kaikki matkat useamman vaihdon vaativiksi ja tämä hankaloittaisi arkea merkittävästi. Harva matkustaja Töyrynummen suunnalta matkustaa 61:llä keskustaan asti, sillä vaihto junaan on tällöin paljon nopeampi. Matkoilla Oulunkylään, Mäkelänkadulle ja vaihdolla Pitäjänmäkeen on bussi 61(T) edelleen erittäin tarpeellinen, enkä toivo uutta muutosta alueemme tärkeimpään linjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi. Esittämissämme vaihtoehdoissa B ja C Yrttimaantien ympäristöä ja muutakin Töyrynummea palvelisi uusi Suutarilantietä ajava runkolinja 610, joka korvaisi tiheällä vuorovälillä nykyiset keskustaan ajavat linjat 61, 61T, 611 ja 611B. Eli teidän kannaltanne arkisin harvakseltaan liikennöitävät vuorot Yrttimaantieltä keskustaan poistuisivat, mutta Suutarilantieltä pääsisi ruuhka-aikoina 5 minuutin ja muina aikoina 10-15 minuutin välein nykyistä nopeampaa reittiä Oulunkylään, Mäkelänkadulle ja keskustaan.

      Yrttimaantien itäpäähän olisi todennäköisesti edelleen jokin kokopäiväinen yhteys (esimerkiksi vaihtoehtojen B ja C mukainen liityntälinja Pukinmäkeen), samoin linja 73 on edelleen säilymässä Tapaninkylässä.

      Poista
    2. Kokeilkaa kävellä Yrttimaantien puolestavälistä lähimmälle pysäkille ja vielä ostokset mukana niin huomaatte että aivan liian pitkä matka. Nykyiset linjat palvelevat kohtuullisesti. Ette ole ollenkaan selvittänyt miten ihmiset liikkuvat todellisesti vaan tuntuu että suu nnittelijoilla on vaan oma mielikuva joka ei vastaa todellisuutta.

      Poista
  41. Vaihtoehto A on edelleen paras ja Peltokyläntien pysäkki täytyy säilyttää. Jokainen lisäminuutti matka-aikaan on ehdoton ei ja nytkin tuo puoli tuntia keskustasta Siltamäkeen on pitkä matka. Siltamäki-Suutarilasta puuttuu juna-asema, joten mahdollisimman suora ja nopea bussiyhteys keskustaan on tavallaan se meidän "juna".

    VastaaPoista
  42. Ensinnäkin kiitokset suunnittelijoille siitä, että tällä kertaa yksikään ehdotuksista ei tuhoa Tapaninvainion lounaisosan yhteyksiä kuten Koillis-Helsingin linjasto uudistuksessa yritettiin tehdä. Itse kannattaisin kuitenkin ehdotusta A eli nykytilan säilyttämistä. Runkolinja todennäköisesti pidentäisi myös Tapaninvainion puolella keskimääräisiä kävelymatkoja niin paljon, että se vähäinen nopeutus bussin matka-ajassa ei yhtään lyhentäisi kokonaismatka-aikaa, saattaisi jopa pidentyä. Siltamäki/Suutarila suunnalla matka-aika kasvaisi joka tapauksessa. Töyrynummen yhteydet Oulunkylän ja Vallilan suuntaan hankaloituisivat. Pukinmäkeläisten yhteydet huonontuisivat. En oikein näe suunnitelmassa minkään alueen osalta sellaista parannusta, että muutoksia kannattaisi tehdä.

    Lisäksi 61 menisi Eskolantieltä Savelaan eikä enää ajaisi kehä I:n pysäkkien kautta, mikä hankaloittaa vaihtoa, koska pitäisi kulkea Pukinmäen asemalaiturin kautta. Kahdet portaat ja junaa odottavien ihmisten välistä puikkelehtimen kapeilla ja talvella usein jäisillä raiteiden viereisillä kulkuväylillä ei todellakaan houkuta.

    VastaaPoista
  43. Vaihtoehto A on toimiva. B ja C vaihtoehdot lisäävät painetta kulkea omalla autolla.

    VastaaPoista
  44. Ehdottomasti vaihtoehto A. Suutarila/Siltamäestä täytyy olla nopea (611 + Tuusulan väylä) bussilinja keskustaan. Mainitsitte vastauksessanne, että täältä nopein yhteys keskustaan on 79 + juna. Varsinkin talvisin, kun junien kulku on epävarmaa, on todella hyvä, että on nopea ja suora bussiyhteys keskustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopea 611 reitti on ehdoton, kun kaikki eivät työskentele junareitin varrella tai keskustassa, jota hsl tyrkyttää....

      Poista
  45. 61 tynkä vaihtoehto ei ole kovin järkevä, entä jos linja 70 tai 71 jatketaisiin 61 pitkin reitiä Tapanilan erälle . tai että 71 tai 70 jatketaisiin jakomäkeen 69 sijaan. Runkolinja voisi korvata myös linjan 69 runkolinja junat korvaisit sen tai runolinja päätepysäkki olisikin Kamppi, jossa on enemmän tilaa.

    VastaaPoista
  46. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  47. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  48. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  49. Runkolinja 610 voisi korvata linjat 61 611 ja 69. Linja 71 ja 70 reittimuutoksilla jompi kumpi Tapanilaan ja toinen Jakomäkeen Runkolinja 610 Kamppi- Pasila (veturitie-) Tuusulanväylä- Patola - Pukinmäki - Tapanivainio- Sitamäki -Suutarila- Koivuhaka- Tikkurila.Linjat 56, 65 , 64 ja 53 korvaavat linja 69 osan reitistä. Runkolinjalta 610 pääsee mäkelänkadulla kulkeviin busseihin koskelantien risteyksessä. ja tuusulanväylällä ja Käpylanaseman kohalta. Töölössä korvaa tulevaisuudessa raitiolinjan 2, kun Topeliuiksenkadulta tulee ratikka kiskot Nordikselle ja raitiolinja 2 voisi jatkaa Käpylään Messukeskuksen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi muuten hyvä, jos linjat 61T ja 611B jäisi ainakin arkisin kulkemaan.

      Poista
  50. A vaihtoehto, kiitos

    VastaaPoista
  51. Ehdottomasti A. Muut ovat huonoja vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  52. Linjojen muuttaminen johtaisi siihen, että lounais-Tapaninvainion yhteydet huonontuisivat merkittävästi. Nyt pääsee suoraan keskustaan ja esim. Vallilla/Sörnäinen-alueelle kahdella eri linjalla ja jos nuo muutokset tehtäisiin olisi lähimmälle suoralle linjalle kilometrin kävelymatka tai pitäisi kulkea pieni pätkä toisella bussilla. Nämä muutokset pidentäisivät matka-aikoja ja lisäisivät täysin turhia vaihtoja.

    Itselleni mieluisempaa on istua vaikka muutama minuutti pidempään bussissa tai tyytyä pidempään vuoroväliin sen sijaan, että pysäkit ovat kaukana tai joutuu vaihtamaan bussia.

    Kannattaa muistaa, että kaikille eivät riitä hyvät yhteydet junalle. Sillä ei pääse joka paikkaan ja olisi turhauttavaa jos kulkeminen olisi yhden bussin sijaan bussi-juna-bussi.

    VastaaPoista
  53. Kuten muutama aiempikin kommentoija, minäkin kuljen Siltamäestä Peltokyläntien pysäkiltä. Ehdotetut muutokset tarkottaisivat omalla kohdallani pidempää kävelymatkaa bussille, joka on vielä hitaampi kuin nykytilanteessa. Ei liene yllätys mitä vaihtoehtoa kannatan.
    Tiheämmät vuorovälit olisivat toki hyvä asia, mutta yleensä voin tarkistaa lähtöajan etuäteen jotta en joudu odottelemaan pysäkillä pitkään. Eli ennemmin nopeampi yhteys kuin tiehämpi jos näistä pitää valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan vielä omaan kommenttiini: Minulle olennaisinta bussiyhteyksissä olisi nimenomaan nopeahko työmatkayhteys keskustan suuntaan.
      Lähikeskuksiin (Malmi, Tikkurila, Jumbo) tulee lähes aina mentyä autolla, koska se on ilta- ja viikonloppuaikoina kätevämpää.

      Poista
    2. Itse haluisin mennä julkisilla, mutta hsl ei linjoja lähelle porttipuisto ja , että pääsisiin tammistosta keskustaa järkevästi julkisilla. Linjan 616 he veivät jo. eikö 616 ja 61 voitais mieluummin yhdistää.

      Poista
  54. Arvoisa HSL, voisitteko jättää tämän jatkuvan bussilinjojen säätämisen vähemmälle. Bussi 61:n reitti on säilytettävä ennallaan, sillä nykymuodossaan se palvelee parhaiten Pukinmäen asukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä miten täältä sitten pääsisi Mäkelänkadulle, 69.llä en kulje kiertää aivan liikaa.

      Poista
    2. Mikä muuten oli linjan 69 kohtalo HSL:n poikittaisliikennesuunnitelmassa? Jos 610 tulee, niin siinä on kieltämättä tämä pienoinen ongelma Pukinmäen asukkaiden kannalta. Olisiko ratkaisu ongelmaan linjan 69 "suoristaminen"? Tarvitseeko kiemurrella Patolassa ja Oulunkylässä (sinne tulee se uusi linja 53) saati tehdä Käpylän lenkkiä.

      Poista
  55. Vaihtoehto A, sillä etenkin 61T linjan reitti on äärettömän tärkeä meidän arkemme kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo linja 61t ja linja 611b pitää säilyä.

      Poista
  56. Otattehan suunnittelussa huomioon, että Tapaninvainiosta ja Pukinmäestä kulkee vuosittain lisääntyvästi kielikylpyoppilaita Tapanilan suuntaan (Tapanilan Erän päätepysäkille), kun Hiidenkiven peruskoulussa aloitettiin kielikylpyopetus vuonna 2012. Kielikylpyluokkia on tällä hetkellä kaksi, ensi vuonna kolme jne. Oppilaat kulkevat kouluun bussilla 61T. Tämä yhteys tai vastaava yhteys Pukinmäki-Tapaninvainio-Tapanila välillä olisi tärkeä.

    VastaaPoista
  57. Töyrynummessa asuvana harmittelen että moni käyttämäni bussi menee Kirkonkyläntien kautta. Suutarilantie kulkisi keskemmällä kuin joen varsi. 79+juna on päivällä ok jos yhteydet sattuvat osumaan kohdalleen, mutta Malmin asema on kammottava paikka iltaisin. 61 taas kiertää kaikki korttelit, en tiedä miksi täältä pitää Pukinmäkeen päästä (junalle pääsee Malmillekin), ja Pukinmäestä pääsee jo junalla keskustaan.
    Oma ehdotukseni, karkea luonnos, olisi runkolinja Tikkurilasta (koivuhaan kautta tai ei) Suutarilantietä joko Tapaninkyläntielle ja siitä Tuusulantielle kuten nykyään, tai jatkuen Tapaninvainiontie - Pukinmäenkaari - Käskynhaltijantie ja siitä Tuusulantielle. Tämäkin yhteys olisi melko nopea. Tärkeää olisi vaihtopaikat muihin runkolinjoihin, tässä linkki 550-linjaan olisi kätevästi esim Käskynhaltijantiellä.
    Tämän lisäksi jatkaisi linja 79, ja linja 701 tai muu vastaava voisi kiertää Suutarilan, Siltamäen ja Töyrynummen koulut, terveyskeskukset ja ostarit ennen kaikkea arkipäivisin (aamusta myöhäiseen iltapäivään). Paikallisia palveluita tarvitsevien ei useimmiten tarvitse päästä linjalla keskustaan. Linjan pohjoinen päättäri voisi olla 73:n kanssa samassa paikassa.

    VastaaPoista
  58. B tai C kuulostavat hyvältä. Liikenteestä valtaosa suuntautuu kuitenkin suoraan keskustaan tai keskustasta sekä juna-asemille, mitkä edelleen toteutuvat uusissa vaihtoehdoissa. Matka-aika keskustaan lyhenisi, vuoroväli tihentyisi ja vkonloppuliikenne paranisi. 61 on nykyisin järkyttävän hidas eikä samalla linjalla tarvitsisi palvella sekä "paikallisliikennettä" että pendelöintiä keskustaan. B/C-vaihtoehdossa nämä olisi eriytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltamäessä ja Suutarilassa matka-aika pitenisi B ja C vaihtoehdossa reippaasti. Lisäksi kysyn HSL:ltä onko huomioitu, että Torpparinmäessä asuvat käyttävät melko paljon 611-yhteyttä. Heiltähän poistettiin 67V reilu kuukausi sitten ja nyt sitten B/C vaihtoehdossa häviäisi myös 611. Samalla kysyn mitä tapahtuu 611B-vuorolle? Tämä on palvellut Ala-Tikkurilan asukkaita.

      Poista
    2. Torpparinmäen yhteydet ovat tärkeä näkökulma. Torpparinmäen kohdalla on lyhyempi kävelymatka uusille Tuusulanväylän pysäkeille kuin nykyisille 611:n pysäkeille. Tuusulanväylän pysäkeiltä on ilman 611:täkin erittäin tiheä bussiliikenne.

      Ehdotuksissa B ja C linjaa 611B ei enää ajettaisi, linjan omalta osuudelta Lampputien ympäristöstä on lyhyet kävelymatkat runkolinjalle 610.

      Poista
    3. Ok, ensisijainen vaihtoehto olisi ehdottomasti vaihtoehto A. Jos ei se niin sitten ehdottomasti vaihtoehto B, jossa tuo Koivuhaka jäisi pois. Ja olisihan se tietysti hyvä jos Tikkurila olisi B-vyöhykkeellä. Liikennöitsijä tietysti kilpailutetaan mutta siinäkin toivon, että tämä olisi jatkossakin Savonlinja.

      Poista
  59. Runkolinja jos tulisi pitäisi pysäkki välit olla pitkät. tämä ei toteudu kaikkissa runkolinjoissa pitäisi pysähtyä joka toisella pysäkillä. Runkolinja 200 pysähtyy kaikillä keskustan päässä olevilla pysäkeillä. 500 ja 510 pysähtyy kaikilla pysäkeillä mitä matkan varrella on. eli jos runkolinja 610 tulisi ei se olisi yhtä nopea kuin 611. Nopeaus ratkasee aikas paljon käyttääkö joukkoliikennnettä vai autoa! Säästäminen joukkoliikenteestä on todella väärin päin lisä pitäisi! Joukkoliikenteen suunnitelijat menkää itse ja asukaa ja kulkeekaa busseilla, niin näettä missä on järkeä ja missä ei. Vaihdot eivät myöskään houkuta , tapahdu todella nopeasti ei lisää matka aikaani. Olen edelleen pettynyt siihen, ettei linja 611 kulje sunnintaisin Sydän vikainen ystäväni joutui keskustasta tulemaan aina taksilla , kun joukkoliikenne kävi hankalaksi, hsl pystynyt edes auttamaan jaatkamalla edes linja 61 siltamäestä suutarilaan. Te hsl porukka ajalette vain rahaa ja niiden säästöjä ,ettekä joukoliikenteen käyttäjiä. ainoa mikä täällä on hyvä 560 , senkin on suunitellut hkl ja ytv aikoinaan eikä hsl.

    VastaaPoista
  60. a on paras vaihtoehto, koska vaihtamaan en suostu. Teidän vaihdot eivät ole nopeita , junan myöhässä talvisin eikä kunnon lämmintä vaihtopaikkaa

    VastaaPoista
  61. koilisesta ei pääse kunnolla edes Kalasatamaan nopeasti!

    VastaaPoista
  62. Linja 71 tänne tapaninvainoasta pääsis viikin prismasta nopeammin

    VastaaPoista
  63. A on paras. En halua puolta pidempää matkaa pysäkille ja vaihtoja. Mikäli 61 reitti vaihtuu hankalaksi niinkuin on nyt B ja C vaihtoehdoissa niin siirryn yksityisautoilijaksi työmatkoillani.

    VastaaPoista
  64. Vaihtoehto B on paras! Runkolinja ja tiheät vuorovälit kaikkina viikonpäivinä ovat tätä päivää. Linja 61 on toivottoman pitkä ja hidas, eikä sen säilyttämisessä nykyisellään ole järkeä. Runkolinjalla B pääsee nopeasti ja vaihdottomasti myös Tikkurilan pikajunille. Nämä 2 runkolinjasuunnitelmaa ovat kokonaisuudessaan oikein hyviä molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaiken maailman runkolinjat on nykypäivää. Eli nykypäivää on se, että muutama ihminen pääsee liikkumaan 5 min nopeammin ja loput siirtyvät yksityisautoiluun matka-aikojen kaksinkertaistuessa.

      Poista
  65. Todellakin vaihtoehto A. Muissa vaihtoehdoissa matka-aika kasvaa älyttömäksi, ja se on jo nyt kipurajalla Siltamäestä kulkiessa. Lisäksi 611:n välipysäkeillä on paljon käyttäjiä, kaikki eivät todellakaan ole menossa vain keskustaan. Esim. Maunula, kehä I, Käpylä, Vallila, Sörnäinen, Hakaniemi ovat paljon käytettyjä, eikä noihin ole mitään järkeä kulkea ensin vaihdollisella yhteydellä keskustaan ja keskustasta sitten milloin milläkin välineellä eteenpäin. Jos Siltamäen palvelutaso halutaan säilyttää edes kohtuullisena, A on ainoa vaihtoehto.

    VastaaPoista
  66. Ehdottomasti A. Tapaninvainiosta ei pääse muuten järkevästi ja nopeasti Sörnäisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä, jos 71 tulisi Tapaninvainioon linjan 61 tilalle?

      Poista
  67. c on hyvä vaihtoehto , mutta, linja 71 tapanilaan, mieluummin kuin tynkä 61 linjan.

    VastaaPoista
  68. Runkolinjassa 610 on kieltämättä teoriassa ideaa. Etenkin on järkevää, että reitti kulkee suoraan Tapaninvainion kautta, eikä lähdetä enää kiemurtelemaan Pukinmäen kautta. Näin saadaan joukkoliikennettä alueelle, joka on tällä hetkellä kokonaan katveessa. Yhteys lienee myös etenkin ruuhka-ajan ulkopuolella tarpeeksi nopea ja sujuva.

    Ikävä kyllä, ymmärrän kuitenkin täysin, että käytännössä nykyisenkaltainen joukkoliikenneratkaisu vaikuttaa kätevimmältä. On täysin ymmärrettävää, että Suutarilan ja Siltamäen asukkaat kannattavat linjaa, joka suuntaa kantakaupunkiin Tapaninkyläntien ja Vanhan Tuusulantien kautta.

    Mietin, että olisiko seuraavanlainen skenaario mahdollinen:
    - Jos runkolinja 610 joka tapauksessa tulee, koska runkolinjat ovat nyt kovasti muodissa, olisiko silti mahdollista, että vaikka edes kaikkein pahimpana ruuhka-aikana liikennöisi lisäksi linja, joka kulkisi Tapaninkyläntien ja Vanhan Tuusulantien kautta kantakaupunkiin. Ruuhkalinja voisi mukailla nykyisen 611B:n reittiä. Ruuhkalinja tasoittaisi runkolinjan pahimpia ruuhkahuippuja. Ruuhka-ajan ulkopuolella voisi kuvitella 610 tarjoavan riittävän nopean yhteyden kantakaupunkiin.

    PS. Joku ehdotti Suutarilan ja Siltamäen seudulta suoraa bussilinjaa Jumboon. Mielestäni ehdottomasti harkitsemisen arvoinen ehdotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SAmaan mieltä ja linja 71 pukinmäen kautta tapanilaan ja linja 70 kulkemaan joka päivä malmille ja miksei vaikka jakomäkeen asti , mieluummin linjalla 70 menen kamppiin kuinn linjalla 69, joka ehkä helsingin hitain linja keskustaan , ihme eteti siinä ole ruoka kärry tajolua ja makuupaikkoja, jotta pääsis nukkumaan , jos aikoo matkustaa päästä päähän linjalla.

      Poista
  69. ei mitään tynkä linja 61.sta ainakaan , mieluummin linja 69 tynkä linjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään tynkälinjoja, nykyiset linjat 61 ja 69 on ihan hyvät.

      Poista
    2. Entä jos pitää valita?

      Poista
  70. A vaihtoehto, Jos tulee runkolinja 610 niin se pitää kulkea samaa reittiä kuin nykyinen 61.

    VastaaPoista
  71. Kannatan vaihtoehtoa A, sillä Kiertotähdentiellä asuvana vaihtoehdot B ja C heikentäisivät yhteyksiäni huomattavasti. Itse en kannata runkolinjaa, sillä sen seurauksena minä ja muut asukkaat joutuisimme matkustamaan ärsyttävästi ensin muutaman hassun pysäkin ja sen jälkeen vaihtamaan runkolinjaan. Sama ongelma vaikuttaisi suunnitelmissa koskevan myös muita Vantaanjoen vieressä asuvia Siltamäkeläisiä ja Tapaninvainiolaisia, joiden ainoa lähibussi olisi harvemmin liikennöivä 61.

    Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos tarjolla on pienellä kävelymatkalla suora, hieman hitaampi yhteys tai pidemmillä kävelymatkoilla vaihdon sisältävä hieman nopeampi yhteys, on suora yhteys parempi. Tämä korostuu erityisesti iltaisin/öisin, jolloin kiertelevienkin linjojen nopeus paranee ruuhkien puuttuessa, mutta vaihdollisten linjojen vaihtoajat pitenevät samalla kun joutuu odottamaan pimeässä (ja kylmässä), mikä on kaikin tavoin epämiellyttävää.

    VastaaPoista
  72. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  73. Vaihtoehto A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi meidät Suutarilassa unohdetaan, 611 reitti on palvellut meitä Pohjantähdentiellä asuvia,ja meitä asukkaita esim. taloyhtiössämme on yli 200,onko hankittava oma auto liikkumista varten, töihin,iltamenoihin yms.,koska matka lähimmälle pysäkille muodostuu pitkäksi.

      Poista
  74. Vaihtoehto A ilmastosyistä, että omaa autoa ei tarvitse käyttää.

    VastaaPoista
  75. Vaihtoehto A ehdottomasti! Suunniteltu Bussi 610 reitti jää todella monesta joille 611 tulee lähelle eli matka-aika keskustaan pitenisi huomattavasti kun kävelet ensiksi pysäkille 15min.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta. Jokainen alueella asuva tämän tietää. Nämä HSL:n suunnitelmat ovat käsittämättömiä, ensin leikataan linjan alkupäästä pois iso määrä matkustajia, pakottamalla heidät raahautumaan merkittävästi kauemmas pysäkille (ei tule tapahtumaan, vaan -> oma auto), sitten ajatetaan huomattavasti pitempää reittiä halki kaiken maailman kaupunginosien, vaikka ihmiset toivovat vain nopeaa reittiä keskustaan. Sitten on vielä keskustassakin karsittu osa pysäkeistä, ajatuksella että vielä siellä pitäisi vaihtaa välinettä. Onkohan koko tässä operaatiossa kyse vain valmistelemisesta suuruudenhullua Tuusulantien bulevardia varten, eli hyvien suorien linjojen poistamisesta sieltä, jota sitten yritetään markkinoida muka nopeampina yhteyksinä. Mikään yhteys Suutarilasta keskustaan ei voi olla nopeampi kuin Tuusulanväylä. Suunnittelijoiden teoreettisissa laskelmissa bussi + juna sitä on, mutta me matkustaja tiedämme että se ei toteudu reaalimaailmassa. Eikä juna pysähdy esim. Kurvissa tai Hakaniemessä....

      Poista
  76. Samalla kun mainio linja 70V muutettiin seutulinjaksi 611 (vaikka linja osan päivästä liikennöi vain Helsingin puolella, numero siis epälooginen), lopetettiin sunnuntailiikennöinti. Tänäänkin on päivä, että äitini ei voi tulla kylään, kun linjaa ei ole. Huononnus on ollut suuri. Samalla lopetettiin pysäkki Kaisaniemestä, mikä ei tosin ole tehnyt matkasta yhtää nopeampaa, mutta pidentänyt todellista matka-aikaa lisäkävelystä johtuen keskustassa.
    Nyt HSL pyrkii sitten kiristämään tekemillään huononnuksilla ja tehdä niistä markkinointia antamalla ymmärtää, että su-liikenne palautettaisiin, jos linjan pysäkkejä entuudestaan karsittaisiin, nyt Suutarilan päässä. Kiertotähdentien ja Riimusauvantien poistaminen olisi ehdottoman törkeä teko, niin paljon ihmisiä käyttää näitä pysäkkejä, mm. alueen ainoat kerrostalot, isoimmat yhtiöt koko kaupunginosassa ja ostoskeskus, joista nimenomaan julkisen liikenteen käyttäjiä tulee. Herääkin kysymys, haluaako HSL tahallaan vähentää matkustajamäärää voidakseen lakkauttaa linjan kokonaan.

    Vaihtoehto A eli nykyinen 611:n reitti pitää ehdottomasti säilyttää. Vastustan tätä jatkuvaa liikenteen kurjistamista, samalla kun lipunhintoja AB-vyöhykkeellä nostetaan. Lupaan siirtyä yksityisautoiluun, mikäli tällainen muutos kuin vaihtoehdoissa B tai C toteutetaan. Näpit irti meidän bussipysäkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä. Siltamäen päässä Revontulentie/Kiertotähdentie-Riimusauvantie-Siltamaen ostoskeskus pysäkit on säilytettävä. Sitäpaitsi kaikilla ei ole vaihtoehtoja (omaa autoa, vaan työmatkat on tehtävä bussilla keskustan suuntaan ja Sörnäisissä vaihto metroon) em. alueella. On vanhuksiakin.Linjan 61 sightseeingiä ei kestä Erkkikään. Em. pysakkien poisto - , pakkasella vartin kävelymatka pysäkille lisää työmatkaa ihan liikaa, kun odotteluakin tulee. Olkoon sitten tuo A-vaihtoehto.

      Poista
  77. Vaihtoehto A on edelleen paras. Revontulentien/Kiertotähdentien kautta kulkee paljon matkustajia. Miksi lähteä huonontamaan reittiä ja hidastamaan tuolla tiellä asuvien työ- ja koulumatkaa, jotta matka muutamalla Tikkurilaan menevällä nopeutuu pari minuuttia?

    VastaaPoista
  78. Miksi nykyisiä toimivia linjoja pitää muuttaa, 61 on toiminut hyvin koululaisia ajatellen. Nyt tämä 610 ohittaa suurimman osan pukinmäen tarpeesta ja kulkee pitkän matkan Weisteen ihania asunnottomia peltoja pitkin.... 610 voisi olla ok jos kiertäisi pukimäen kautta ja jatkaisi karhusuontiellä ja kääntyisi sitten tapaninvainiontielle...

    VastaaPoista
  79. Vaihtoehto A. Jos se on ainoa, jolla saadaan säilymään ostarilta bussilinja keskustaan! Suutarilantien varteen tulee liian pitkä kävelymatka aiotulle 610 runkolinjalle! Liikennesuunnittelijoille sen verran jatkoon vinkkiä, että älkää tuijottako pelkkää liikennevälineen kulkemaa aikaa. Ottakaa huomioon myös aika, joka joudutaan käyttämään kulkuun pysäkeille ja niillä seisomisiin vaihtoa odotellen. Tästä se kokonaismatka-aika muodostuu! Henkilökohtaisesti en ole useiden vaihtojen kannattaja, koska loppujen lopuksi toteutuvat kokonaismatka-ajat ovat pidempiä kuin liikuttaessa ilman vaihtoja. Eri liikennevälineiden aikataulut eivät synkronoidu keskenään lainkaan ja aikataulut pitävät huonosti. Reittiopas ilmoittaa usein niin tiukoilla vaihdoilla tehdyn matkan, että se ei käytännössä koskaan toteudu ja todellisuudessa matka-aika jopa tuplaantuu järjestelmän ilmoittamaan. Itse en hyödy junasyöttöliikenteestä yhtään, koska se tuo matkalleni vielä toisenkin pitkän kävelyn ja vaihdon. Lisäksi junat pysyvät huonosti aikatauluissaan. Kaikkein nopein työmatka on hoitunut jo poistuneella 70T linjalla, ilman vaihtoja. Matka-aika n. 40min. Nykyisillä vaihtoehdoilla bussi+raitiovaunu 60min. iltaisin jopa 90min. samoin vloppuisin. Tai junasyöttöä apuna käyttäen bussi+juna+raitiovaunu n. 80 min ja iltaisin sekä vloppuisin vähintään 90min, usein enemmän. En pidä tätä kovinkaan hyvänä palveluna ja siksipä kuljenkin pääsääntöisesti nykyään autolla. Harkinnassa on toisen auton osto em seikkoja ajatellen ja jos 610 toteutuu esitetyn kaltaisena, toinen auto hankitaan ja siirryn kokonaan yksityisautoiluun. Nyt täytyy muistaa, että jos ympäristöllisistä syistä halutaan joukkoliikenteen suosiota kasvattaa, ei sitä kasvateta sillä, että 10h työpäivän päälle julkisessa liikenteessä kuluu 3h sisältäen kilsan tai pari tarpomista auraamattomilla kaduilla lumimyräkässä, kaatosateessa jne. Omalla autolla kulkiessa vastaavat luvut ovat 10h + 40min. Nykyisellä, jatkuvasti kohoavalla, kuukausilipun hinnalla tekee bensalaskuunkin jo loven, puhumattakaan kilometrikorvauksista. Näin ollen, on yksityisautoilu jo edullisempaa kuin julkisen liikenteen käyttö. Aika on nimittäin rahaa sekin!

    VastaaPoista
  80. Vaihtoehto A. Muut vaihtoehdot eivät palvele Pukinmäessä asuvia,jotka haluavat päästä Mäkelänkadulle. Kävelymatka Pukinmäenkaarelle kestää n. 10-20 minuuttia riippuen missäpäin Pukinmäkeä asuu. Näin ollen kokonaismatka-aika pitenee. Myös vaihdolliset yhteydet ovat yleensä huonoja,koska junat ja bussit eivät pysy aikataulussa ja silloin myöhästyy vaihto yhteydestä, taas matka-aika pitenee, kun joutuu odottamaan seuraavaa junaa tai bussia.

    VastaaPoista
  81. Vaihtoehto A. Arkiaamuisin Yhdyskunnantien pysäkiltä keskustaan päin matkustavia on paljon. Meiltä vietiin jo 67V, joten 611 poistuminen heikentäisi tilannetta edelleen. Jos 611 lakkaa kulkemasta, saattaa olla että bussi 67 täyttyy jo Paloheinässä.

    VastaaPoista
  82. Kannatetaan 71 pukinmäen kautta malmin s-marketille syystiellä päätepysäkki.Tarvitsemme linjaa 61 jonka voisi laitaa perinteen mukaan 72 linjaksi.Juna ei kulje rautatientorille mäkelankatu ja Hämeentietä pitkin.Laitakka 61 kulkemaan niin että hakaniemen jälkeen ensimmäinen poistumispysäkki on Kustaan kartano ja toisinpäin Kustaan kartono ja sittenkoskelantie pysäkki ,sitten Sturenkatu ja kurvi ,hakaniemi rautatientori.aikoinaan ajettin näin 72a linjaa 70-luvulla pitkään.
    Junahan on kokonaan vain Savelassa asuvia varten.Pukinmäkeläisiä Juna ei palvele kun pysähtyy kehä 1 eteläpuolellla eihän sinne kukaan kerkiä aamuruuhkassa kävellä.Lisäksi junan pitäisi mennä rautatieasemalle mutta jääkin kaisaniemeen missä on hyvin vähän työpaikkoja ihme juttu,olisi mielenkiintoista tietää miksi junat kulkevat hullusti ????

    VastaaPoista
  83. emme tarvitse turhukelinjaa Pukinmäenkaarelle, vaan Eskolantietä kulkeva 61 on ainoa vaihtoehto jota käytämme Kurviin menessä.Tuo 610 tuhoon tuomittu aivan liian pitkä linja.Pistäkää se kulkemaan keräilylinjana pikkukatuja pitkin tapanila tapaninvainio Malmin asemalle jossa päätepysäkki.Voisitte myös lyhentää 69 reitiä lähtemään Malmin asemalta,ja ajataa linja 610 Malmin lentokentän kautta Malmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 610 on kilometreiltään lyhyempi kuin 611. 61 lienee näistä pisin ajomatkaltaan.

      Poista
  84. Missään nimessä ei bussilinjaa 611 saa lopettaa....Ihan älytöntä, Suutarilaan tulee jatkuvasti lisää asukkaita ja nyt jo entisten huonnonusten lisäksi huononnettaisiin kulkua entisestään. Miksi pitää aina tehdä vaihdollisia reittejä ?? Kyllä suorin mahdollinen on paras! Sörnäisiin ja Hakaniemeen pitää säilyttää suora linja Suutarilasta. ILMAN VAIHTOJA!!!Kaikki ei työskentele keskustassa. Meiltä vietiin jo 70 ja 70T, nyt huononnettaisiin entisestään matkoja. Helppo se on vaihdoista ja pysäkkien muuttamisista puhua, mutta jos olet vähänkin huonojalkainen tai muuten hidas kulkemaan, niin vaihdot on kirous ja vielä pidempi kävely pysäkille myös.

    VastaaPoista
  85. Jos joutuu matkaamaan pysäkille kauemmin niin mitä merkitystä on tiheämmällä vuorovälillä. Koko ikäni asunnut Suutarilla ja jatkuvasti huonontunut niin vielä huonommaksi ajattelitte tehdä tääl liikkumisen. Mitä vanhukset tekee, kun matkat pysäkille pitenee. Vaihtoehto A ehdottomasti.

    VastaaPoista
  86. A. Kyse ei ole vain keskustasta. Siltamäestä kulkee julkisilla nuoria Länsi-Helsinkiin esimerkiksi Ilkantielle ammattiopistoon ja myös lukioihin. He jäävät Tuusulantiellä Ogelin sillan luona pois ja jatkavat siitä Haagaan tai Maunulaan. Matka-aika on yhden vaihdonkin kanssa usein vain puoli tuntia jopa Haagaan, kun 611 on käytössä.

    Näen heti, että bussi - juna - juna ja kävely Huopalahden asemalta on aika hemmetinmoinen heikennys.´Johtaa vain autokannan lisääntymiseen.

    VastaaPoista
  87. Jäitä hattuun HSL, aiotte siis omalta osaltanne olla osa Siltamäki Suutarilan näivettämistä?! Karhunpalvelus koko kaupunginosalle tää muutos, olette huonontaneet tämän suunnan palvelua jo monta kertaa viime vuosina.

    VastaaPoista
  88. Matkalainen Tapaninvainiosta21/10/20 22:09

    Vaihtoehto A ehdottomasti. Kulkuyhteys Tuusulanväylän ja Mäkelänkadun kautta keskustaan säilytettävä myös ruuhka-ajan ulkopuolella. 611 palvelee äärimmäisen hyvin niitä, jotka käyvät töissä ja opiskelevat Käpylä-Vallila-Sörnäinen alueella. Muut vaihtoehdot ajavat yksityisautoilun lisääntymiseen ihan väkisin. Ei kukaan halua matkustaa Mäkelänkadun varteen Malmin ja Pasilan kautta. Ruuhka-ajan ulkopuolella ja varsinkin illalla liikkuessa kiertäminen Malmin kautta lisää matka-aikaa ja on turvallisuusriski.

    VastaaPoista
  89. Oma työmatkani Siltamäestä Vantaan Tuupakkaan on tehty hankalaksi julkisilla matka-aika 50 minuuttia kun omalla autolla pääsee 10 minuutissa. Jatkossa vielä hankalammin kun linja 616 aiotaan siirtää Jumbolta avaamaan Tikkurilantien kautta Kivistöön

    VastaaPoista
  90. Kun joudun liikkumaan usein myös Pitäjänmäen suuntaan on linja 61-54 yhteys vaihdolla Kehä 1:n pysäkillä Pukinmäessä ollut paras vaihtoehto. Nyt sekin viedään ja jatkossa pitäisi mennä Pikaratikalla mutta se ei kulje Valimotien päähän.

    VastaaPoista
  91. A vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta.

    VastaaPoista
  92. Kommenteissa mainitaan, että tämä on huonnonnus Siltamäen ja Suutarilan alueelle. Asun Suutarilassa ja 610 olisi kyllä parannus. Asun siinä päässä missä ei ole ollut sunnuntaisin bussiyhteyttä keskustaan kun täällä liikennöi vain 79. Yhteys olisi selkeä parannus tälle nurkalle, jossa asustelen. Kun katsoin karttaa niin Siltamäessä tämä on huononnus asunnoille, jotka ovat lähellä Vantaan jokea. Esim. uusista rakennetuista taloista on suhteellisen hyvä kävelymatka ja osa niistä on tuossa 610 reitin varrella. Sen takia olisi todella hyvä käyttää suunnittelussa dataa, jossa olisi huomioitu kävelymatkat oikein ja niille, joilla kävelymatka on pitkä pitäisi miettiä muuta ratkaisua. Totuus on kuitenkin, että Siltamäestä on tällä hetkellä todella hyvät yhteydet ja busseja menee jonossa ja esim. 61 on useimmiten melko tyhjä.

    VastaaPoista
  93. En hyväksy tätä ehdotusta. Siltamäestä oltava suoralinja keskustaan!

    VastaaPoista
  94. Vaihtoehto A paras. Muutoin oma auto, jos tilanne muuttuu. Terveiset Tapaninvainosta.

    VastaaPoista
  95. Töyrynummen ja Siltamäen välissä asujana vaihtoehdot B ja C parantavat kulkemismahdollisuuksia, mutta heikentävät niitä siltamäen pohjoispuolella. Olen ollut tyytyväinen myös 79 linjaan.

    Suurin ongelma liityntäyhteyksiä keskustaan käyttäessä ei tunnu olevan sinne pääseminen vaan sieltä pois pääseminen - 611 on paras keskustasta siltamäkeen kuljettava bussi, koska silloin ei tarvitse kävellä yli kilometriä junan takia ja odottaa 8-20 minuuttia jatkoyhteyttä Malmin asemalla.

    Nykyisellä 61 linjalla on sama ongelma kuin sen korvaamalla 72 linjalla, eli se kulkee liian mutkittelevasti liian pitkän matkan ollakseen järkevä matkustusväline päätepysäkille keskustassa. B ja C ehdotusten linjan lyhentäminen vaikuttaa siksi järkevältä.

    VastaaPoista
  96. Vaihtoehto A on paras, mutta Niemitie-Peltokyläntie-Kytöpolku säilytettävä reitillä. Peltokyläntien ympäristöön on rakennettu paljon uusia asuntoja lapsiperheille ja olisi järjetöntä karsia kulkuyhteyksiä.

    VastaaPoista
  97. Vaihtoehto A, mutta Niemitien ja Peltokyläntien pysäkit säilytettävä. Pysäkkien läheisyyteen rakennettu paljon uutta asutusta.

    VastaaPoista
  98. Suutarilasta oltava suora linja keskustaan. Nykyiset linjat pidettävä ainakin. Täytyy muistaa, että työpaikkaliikennettä julkisilla on myös Suutarilaan päin!! Sunnuntainakin olisi kiva päästä Suutarilasta bussilla.

    VastaaPoista
  99. Suutarilasta oltava suora linja keskustaan päin, kaikki eivät käy töissä vain keskustassa, vaan jäävät esim. Mäkelänkadulla pois. Ei voi ajatella, että kaikki pääsisivät töihin junalla ja se kun ei edes aina kulje. Ei auta, että linja lähtisi Siltamäestä, kun paljon ihmisiä kulkee Suutarilasta. Ehdottomasti vanha linja pidettävä.

    VastaaPoista
  100. Haluaako päättäjät tällä muutoksella, että ihmiset joutuvat siirtymään oman auton käyttöön!!!! Ei mitään järkeä. Kaikki eivät pääse junalla töihin!!

    VastaaPoista
  101. A ehdottomasti. Linja 61T on erittäin tärkeä pienen koululaisen koulumatkan kannalta. Yrttimaantien itäpäästä on piiiiiitkä matka aamun loskaisessa pimeydessä Suutarilantielle. B ja C vaihtoehdossa yhteydet Oulunkylään ja kouluun katoavat täysin.

    VastaaPoista
  102. Vaihtoehto A on kaikista järkevin. Peltokyläntien pysäkki on tärkeä, kun sitä käyttävät koululaiset ja työmatkalaiset paljon päivittäin, ja kuten monet kommentoijat ovat sanoneet, alueelle rakennetaan paljon ja täten asukkaita sekä joukkoliikenteen käyttäjiä tulee lisää. 611 on erittäin hyvä linja Tikkurila-Rautatientori -välillä, sillä sillä pääsee monipuolisesti perille kohteeseen, ja on todistettavasti ollut nopein reitti keskustaan tai Sörnäisiin; niin kuin eräs kommentoija sanoi:"611 on meidän juna keskustaan". Jos 611 ei olisi, elämä Siltamäki-Suutarilan alueella vaikeutuisi huomattavasti huolimatta uudesta runkolinjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suutarilassa asuvana pidän 610 reittiä parhaana niin saisimme myös sunnuntaisin paremman yhteyden työpaikalle. Nyt sunnuntain matkustaminen on tosi hankalaa kun suoraa yhteyttä ei ole Lisäksi olisi hyvä yhteys Tikkurilaan ja Oulunkylän Liikuntapuistoon sekä erinomainen vaihtomahdollisuus Raidejokeriin

      Poista
  103. A on paras. Töyrynummessa Yrttimaantien itäpään yhteyksiä heikennettiin viime uudistuksessa tuntuvasti, olisi kohtuutonta jos sama toistuisi. Koululaisten kulkeminen Oulunkylän kouluihin (nyk. 61T) on syytä turvata sellaisenaan. Töyrynummessa ei kaivata lisää 544:n kaltaisia pitkiä pohjoisen kierroksia. En ymmärrä, miksi pohjoisen syöttöliikennettä radalle vahvistettaisiin Pukinmäen asemalle. Pukinmäki on vasta 4. läheisin asema pohjoisessa asuville. Olisi viisainta pyrkiä keskittämään radan sujuva syöttöliikenne yhdelle asemalle, esimerkiksi Malmille, jonne Suutarilan terveyspalvelutkin siirtyvät. Tosin Töyrynummen itäpäästä syöttöliikenne on edellisen uudistuksen jäljiltä niin hidasta ja heikkoa, että itsellä kätevämpää on kävellä 20 min. suoraan Tapanilan asemalle, joka on lähin - ja jonne taas bussikyytejä ei kulje.

    VastaaPoista
  104. Ehdottomasti vaihtoehto A.

    Siltamäestä on oltava suora yhteys keskustaan, nykyinen 611 on paras. Bussi-juna yhteys toimii vain paperilla, todellisuudessa junat myöhästelevät, kävelymatkat ovat pitkiä Rautatientorilla, rauhattomalla Malmin asemalla ikävä odotella bussia.
    Runkolinjakaan ei palvelisi Siltamaen asukkkaita, sen pitäisi ehdottomasti kulkea Kiertotähdentie-Riimusauvantie reittiä, näiden teiden ympärillehän Siltamäki aikoinaan rakennettiin ja monet siellä asuvat ihmiset ovat eläkeiässä.
    Jos on toimivat liikenneyhteydet, niitä ei pidä muuttaa vain muuttamisen ilosta. Muutos huonompaan ei ole hyvä muutos.

    VastaaPoista
  105. Juna ei ole vaihtoehto Pukinmäkeläisille ,koska juna ei pysähdy Pukinnmäessä vaan kehä1 toisella puolella.Asemalle ei pääse kunei ole hissejä kehällä.Ainoa kulkumuoto on 61 joka menee rautatientorille hakaniemen kautta.Ei ole järkevää muutaa 61 reitiä.610 on täysin turha linja Pukinmäkeläisille kun ei kulje Eskolantietä ja liian pitkä linja jotta pysyisi aikataulussa. ajattakaa 610 Tikkurilasta Tapanilan asemalle niin se olisi paras suunta.

    VastaaPoista
  106. Moi! Linjastoluonnos on julkaistu, voitte antaa palautetta kyselyn kautta.

    Siltamäen ja Suutarilan linjastoluonnos: https://hsltuusulanvayla.blogspot.com/2020/11/tuusulanvaylan-linjastoluonnos.html

    VastaaPoista